Museot: Rautaruukista nykypäivään
Masuuni Brunou, Juankosken tehtaan ja työväen museo, esittelee Strömsdalsbruk-Juantehtaan teollista historiaa, ruukin ja kartonkitehtaan vaiheita sekä väestön elämää ruukkiyhteisössä. Museo toimii entisessä masuuni- eli sulattorakennuksessa Juankosken Kulttuurihistoriallisen Seuran ylläpitämänä. Perusnäyttelyjen lisäksi ”Jussista Juiceksi - Juankoskelta Tampereelle" –näyttely kertoo Juhani ”Juice” Leskisen lapsuudesta ja nuoruudesta Juankoskella ja välähdyksiä myöhemmän elämän vaiheista. "Tehdaspalokunnan toimintaa" esitellään sekä esinein että valokuvin. Molemmat näyttelyt koottiin esittelykuntoon kesällä 2015. Kesäkuussa 2016 avautui ylimmässä kerroksessa lisäksi Vihervuoden 2016 teemaan liittyen "Muuttuvia maisemia ruukillamme"-näyttely.
Voimalaitos- ja sähkömuseonäyttely 1920-luvulta peräisin olevassa ”sähkötehtaassa” eli vanhassa sähkövoimalaitoksessa kertoo sähkön tulosta Juantehtaalle 1898 sekä Savon Voima –yhtiön historiasta.
Juutilan valimomuseo on Suomessa ainutlaatuinen hiekkavalua esittelevä museo ja sijaitsee noin varttitunnin automatkan päässä ruukkialueelta Kaavin puolella. Merkittävää on, että alkuaan Juantehtaan valimosta opittu valamisen taito elää edelleen Juutilaisen suvussa. Erikoisalana ovat kirkonkellot, joita uudessa valimorakennuksessa valmistuu myös ulkomaille vietäväksi.
Raudanjalostuksesta puhuttaessa on muistettava, että ennen masuuneja järvimalmia osattiin sulattaa harkkohyteissä. Säyneisen Ruukinrannassa onkin ennallistettu talonpoikaista raudanjalostusta alueella, jossa aikanaan toimi Gustafsforsin masuuni Kissakosken partaalla. Paikalla on nykyisin jo museoitu Kissakosken mylly.